vennjoy.
← Zusammen ausgehen
Gemeinsam live erleben / Lahti

SARA

FINLANDIA-KLUBI, Sibeliustalo · Lahti

SARA

Über diese Veranstaltung

Originalbeschreibung

SARA: Ì heimimun -levynjulkaisukiertue 2027 Kotimaisen vaihtoehtometallin pioneeriyhtye Sara julkaisee 11. albuminsa tammikuussa ja suuntaa sen myötä laajalle klubikiertueelle ympäri Suomen. 22.1.2027 ilmestyvä uusi levy kantaa nimeä Ì heiminum, joka on islantia ja tarkoittaa "Maailmassa". Levyn ensimmäinen single Harhailija on nyt kuunneltavissa suoratoistopalveluista. Kiertue saapuu Finlandia-klubille 19.2. Kaskisissa vuonna 1995 perustettu Sara on kulkenut vertaansa vailla olevan omaleimaisen polun kotimaisessa musiikkikentässä. Yhtye tunnetaan visuaalisesti näyttävistä keikoistaan, koukuttavista riffeistään sekä laulaja-kitaristi Joa Korhosen ainutlaatuisesta ja herkästä laulusta. Saran edellinen albumi Hallava sinetöi yhtyeen aseman takaisin kotimaisen vaihtoehtometallin huipulla; Levy meni suoraan Suomen fyysisen albumilistan kärkeen ja se valittiin sekä Soundin että Infernon kriitikoiden vuoden levyksi 2025. Muun muassa Anhedonia ja Valtameri ovella kappaleet sisältänyt levy toi yhtyeelle myös Emma-ehdokkuuden Vuoden Metalli -kategoriassa. Albumin levynjulkaisukiertue oli yhtyeen tähän asti menestynein sisältäen useita loppuunmyytyjä rokkiklubeja, isoimpia festivaaleja ja huipentuen yhtyeen 30-vuotisjuhliin loppuunmyydylle Tampereen Tavara-asemalle marraskuussa 2025. Tapahtuman kesto noin 1,5h Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue. Avustajat sisään veloituksetta. Avustajalla oltava oma lippu. Varaudu esittämään avustajakortti. Lisätietoja: sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/ www.sibeliustalo.fi/

VENNJOY / Ausgewählt

Ein paar Ideen nur für dich

Vorschläge anhand der Genres deiner Favoriten. Entdecke weiter: Dein Geschmack kennt keine Schubladen.

Erstelle ein Konto, um deine Sammlung auf allen Geräten zu behalten.

Entdeckungen speichern