vennjoy.
← Zusammen ausgehen
Gemeinsam live erleben / Oulu

MARISKA - Laulan, kirjoitan

RioLive · Oulu

MARISKA - Laulan, kirjoitan

Über diese Veranstaltung

Originalbeschreibung

Yksi Suomen palkituimmista lauluntekijöistä tekee tunnelmallisen konserttikiertueen, jossa hän esittää kirjoittamiaan kappaleita. Ohjelmistoon mahtuu niin omia kuin toisten levyttämiä lauluja. Laulaja-lauluntekijä Mariskan jo kaksikymmentä vuotta kestänyt ura suomalaisen populaarimusiikin parissa on ollut menestyksekäs. Hänet tunnetaan muun muassa hiteistä Kukkurukuu, Liekki, Minä liityin sinuun ja Terveisin, Doris. Monipuolinen Mariska on myös julkaissut runoteoksia, toiminut kääntäjänä ja ansioitunut useiden muiden artistien megahittien sanoittajana. Mariska on julkaissut useita albumeita sekä omalla nimellään että Mariska & Pahat Sudet -yhtyeen kanssa. Vuonna 2022 Mariska palkittiin Reino Helismaa -palkinnolla, vuonna 2024 Juha Vainio -palkinnolla sekä Iskelmä-Finlandia -palkinnolla sekä vuonna 2025 Kullervo Linna -palkinnolla. RioPlus-lippu sisältää: -- Esitysliput valitsemaanne näytökseen -- Varatut, vierekkäiset paikat seurueelleenne -- Eteispalvelumaksun -- Tapaslautanen (leikkeet, juustot, kasvikset) Plus-lipun hinta on 60 euroa henkilöltä ja niitä myydään RioLiven lipunmyynnissä. Jäikö jokin mietityttämään? Ota yhteyttä myyntipalveluumme ja räätälöidään teille sopiva paketti! Tarjoilujen ennakkomyynti: p. 040 838 4808 julia@riolive.fi

VENNJOY / Ausgewählt

Ein paar Ideen nur für dich

Vorschläge anhand der Genres deiner Favoriten. Entdecke weiter: Dein Geschmack kennt keine Schubladen.

Erstelle ein Konto, um deine Sammlung auf allen Geräten zu behalten.

Entdeckungen speichern